Valmistajana Alps ja
mallina Blue Velvet.
Kanavatasapainon säätimessä ei ole tuntuvaa keskikohtaa, eikä säädintä voi ohittaa. Takalevystä puuttuvat
digitaaliset otot, ja etulevyn otonvalintanäppäimistön
rivimäärä on pudonnut kahdesta yhteen.
Pelkästään digiottojen poistaminen helpottaa pääsyä musiikin kuunteluun. Tavallinen naksahtava nappula ei tuntuisi oikealta valinnalta Naimiin.
Etulevyn valot voi himmeän vihreänä hohtavaa
Naim-logoa lukuun ottamatta sammuttaa kaukosäätimen disp-näppäimellä. Supernaitin tavaramerkki, vierekkäiset balanssi- ja äänenvoimakkuussäädin ovat tallella. Tasapaino pitää siis
säätää korvakuulolta. Vahvistin hoitaa vain ydinosaamisalueensa.
Konstailemattoman arvokas olemus istuu täydellisesti Supernait 2:n tehtävään. Funktionaalisesti pelkistetty laite ei tarvitse kirjavia vaatteita. Supernait 2 häätää infoähkyn ja
stressin oitis tiehensä. Naimia käsitellessä homma tuntuu yksinkertaisesti toimivan.
Brittivalmistajan uudessa vahvistinmallistossa on
enemmän yhtenäisyyttä, ja Supernait 2 jatkaa luontevasti 5si:n ja XS 2:n ulkoasua. Naimilla on tarjolla
useampikin ratkaisu tähän.
Kuulokeliitäntä on nyt jämäkämpi 6,3-millinen, ja
sen takana on oma a-luokan vahvistin. Naim
Supernait 2 yksinkertaistaa laitteistoa tekemällä
vain yhden asian . Tietysti kysymys erillisen da-muuntimen han74
kinnasta mietityttäisi edelleen. Raskas ja karheaksi viimeistelty vahvistin on olemukseltaan miehekäs
mutta kuitenkin elegantti.
Säätimien ja painikkeiden tuntuma on kevyt mutta
täsmällinen. Yksi ongelmakohta poistuu
saman tien: enää ei tarvitse miettiä veisikö signaalin
diginä vahvistimeen vai käyttäisikö soittimen omaa
dacia. testi
Naim Supernait 2 -vahvistin
Teksti, kuvat ja mittaukset: Mauri Eronen
Takaisin perusteisiin
Härpäkkeiden ja prosessorivetoisten
tablettivempaimien keskellä on hyvä rauhoittua
stressittömään musiikinkuunteluun. Pehmeästi painuvat otonvalintanäppäimet luovat arvokkuutta. Narcom 4 -kaukosäädin on kaikille integroiduille yhteinen. Supernait 2 eroaa ensimmäisestä superista selvästi. Testiyksilössä tarkka balanssi oli
aivan aavistuksen kello kahdentoista vasemmalla puolen.
Viimeistely on täysin moitteeton. ja sen hyvin.
FIITSÖREILLÄ ja äärettömän monimutkaisilla toiminnoilla varustettuja monitoimikoneita jaksaa penkoa
hetken, mutta välillä on rauhoittavaa palata olennaisten asioiden ääreen. Kaiutinannot
mykistyvät automaattisesti kuulokkeet kytkettäessä.
Etulevyn 3,5-millinen plugiotto on kadonnut. Tuntumaltaan hyvä ja
asettelultaan selkeä kalikka ei juuri jätä toivomisen varaa. Cd-soittimen ohjaamiseen tarkoitetut näppäimet
voisivat olla tunnetuin symbolein merkittyjä tekstiku-
Työnkuva vaihtui kokoamisesta testaamiseen ja myöhemmin huoltopäällikön hommiin. Din-johdossa maajohtimia
on vain yksi. Rca-kaapeleissa maajohtimia on kaksi, joiden välille voi syntyä maalenkkejä. Vahvistimen layout on kokonaan uusi ja komponentteja on vaihdettu parempiin. Verkkosoittimissa on paljon haasteita. Yritämme jatkuvasti laajentaa tuotevalikoimaamme. Siinä
on yksissä kuorissa kaikki tarpeellinen, levyn rippaus talteen,
kiintolevytoisto ja streamaustoiminnot. Tällä on saatu muun muassa vähennettyä mikrofonisuutta vahvistimen sisällä. Suuri osa
kokonaisuudesta on 3. Kappalemääräisesti balanssi on kuitenkin taipumassa tiedostolaitteisiin, sillä viime vuonna
cd-soittimia myytiin maailmanlaajuisesti vain 100 kpl enemmän. Kaikki laitteet virtalähteitä myöten pitäisi olla samaan
maahan yhdistettyjä. Nyt päivät
ja viikot kuluvat matkustellen.
Haastattelimme Markia Suomen maahantuojan Kruunuradion järjestämässä tilaisuudessa, jossa oli esillä kaikki Naimin kuluvan vuoden uutuusmallit.
Miten uusi Supernait2 eroaa edeltäjästään?
- Halusimme tehdä Supernaitista puhtaasti analogisen. Naimin äänilähdemyynnistä vain 24 % tulee streamereista. Käytetyt komponentitkin
ovat vaihtuneet parempiin.
NAIMIN pohjoismaiden
myynnistä vastaava Mark
Raggett ei ole tyypillinen
myyntiedustaja. Uudella harrastajasukupolvella on
täysin erilaiset vaatimukset, ja jälleenmyyjämme ovatkin aina
penäämässä uusia tuotteita myytäväksi.
vauksen sijaan. Meidän ei tarvitse huolehtia muiden tekosista, ja suosittelemme tuotetuen helpottamiseksi HDX:n mahdolliseksi ulkoiseksi tiedostopalvelimeksi
mieluummin Unitidriveä kuin satunnaista verkkokiintolevyä.
Ongelmia on huomattavasti helpompi ratkoa, kun tunnemme
tuotteet hyvin.
75. Laitteen sisällä tähtimuotoon suunnitellun maadoituksen hyöty katoaa täysin käytettäessä rca-liittimiä. Paluu kotiin tapahtui
kuitenkin viiden vuoden
Chord-syrjähypyn jälkeen. Supernaitissa ei ole perinteistä virtakytkintä, ainoastaan päävirtakytkin laitteen takana. Myös impedanssitasaus on helpompaa, sillä liitin ei aiheuta samanlaisia
heijastumia kuin rca-plugi.
Tiedostotoisto on vahvoilla, mutta Naim panostaa edelleen
vahvasti cd-toistoon, miksi näin?
- Uskomme vahvasti cd-formaattiin. Varsinkin Androidpuolella yhteensopivuuden takaaminen on hankalaa laitekannan kirjavuuden takia. Supernait 2:ssa din-linjaottojen
kaapelointi on tehty käsin, ja koko piirilevyn layout on uusittu. Din-liitintä kytkettäessä signaalijohdin ei voi kytkeytyä ennen maaliitäntää, joten kalliilta ongelmilta vältytään. Uusi
malli keskittyy olennaiseen, ja häiriöitä on voitu pienentää. Teho on kuitenkin ennallaan 80 watissa. Pohjoismaissa verkkosoittimet taas nappaavat jopa 95 %
myynnistä. Naimilla
80-luvulta asti työskennellyt Raggett aloitti työnsä piirilevylinjalla ja johdotti muun muassa alkuperäisiä Nait-integroituja.
Tuolloin Naim oli tehokas
24 työntekijän pienyritys.
Naim-pesti katkesi
80-90-lukujen taitteessa
onnettomuuden takia,
jossa Mark katkaisi kätensä. Myös Kaukoidässä ja Etelä-Amerikassa tiedostotoiston markkinat ovat hurjassa kasvussa. Siksi HDX on Naimille olennainen osa tarjontaa. Supernaitin voi asettaa kytkeytymään
automaattisesti esimerkiksi cd-otolle, kun kaukosäätimen cd-komentoja painetaan.
Virtojen kytkemisen jälkeen vahvistin pysyy mykkänä 30 sekuntia lämmittäessään itseään. Tärkeä pointti on myös maatasojen
vakaus. testi
Mark Raggett
?????
suosittelemme
Hyvä äänenlaatu
Järeä toroidimuuntaja täyttää suuren osan kotelosta. Esivahvistinasteen jänniteregulointi on entistä parempi, ja kaikki ottoasteen johdotukset optimoitu käsin.
Miksi Naim käyttää din-liittimiä?
- Suurin syy on rca-liittimen huonous. osapuolen käsissä. Sankenin päätetransistorit on
yhdistetty keraamisesti jäähdytyssiiliin, ja vahvistin toimii viileämpänä. Valmistaja suosittelee
Miten tuotevalikoimassa hieman erikoinen HDX istuu Naimin
ideologiaan?
- HDX on erittäin tärkeä tuote, ja se on kehittynyt paljon elämänsä aikana. Webbi- ja Android-ohjaus ovat siksi vasta
tulossa
Supernaitin oma virtajohto jätetään kuitenkin paikoilleen.
Lisävirtalähteiden ja päätevahvistimien johdotuksen kanssa saa olla tarkkana, ja käyttöohjetta kannattaa konsultoida. Ehkä soundi
ei ole ihan niin puhdas ja dynaaminen kuin vertailukoneessa, mutta tiettyä
kokonaisvaltaisuutta on enemmän.
Muutenkin soundi toimii enemmän kokonaisuuden kuin yksityiskohtien ehdoilla. Ne kytketään takalevyn upgrades-din-liittimiin (power amp in, preamp
out), jotka on vakiona yhdistetty siltaliittimellä. Ei ihan yleispätevä hifikone, mutta kokonaisuutena
poikkeuksellisen viihdyttävä ja neutraali musiikintekomasiina.
9+
info
Naim Supernait 2
Hinta:
3 850 ?
Edustaja: Kruunuradio
Puhelin:
09 6840 0020
Lisätietoja:
www.kruunuradio.fi
www.naimaudio.com
Mitat (lxkxs):
Paino:
Tulot:
Lähdöt:
Muuta:
43,2 x 31,4 x 8,7 cm
13,4 kg
4x din/rca, päätevahvistinotto (din)
2x 130 mV kiinteä anto (din),
esivahvistin (din), bi-amp (din), sub (rca)
remote in, äänenvoimakkuuden
ohittava av-tulo. Siinä mielessä vahvistimen vahvuudet ovat nimenomaan rytmimusiikin toistossa.
Toisaalta ehjä ja sävykäs ote sekä salikaikujen selkeä toistuminen palvelevat
myös klassista musiikkia. Vastaava din-liitäntä on
merkitty bi-ampiksi.
mittaustulokset
Tehonkulutus idle/1 W/10 W@8 ohm:
Hetkellinen teho, 8/4/2 ohm:
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz:
Linjatulon impedanssi:
Kuulokelähdön impedanssi:
Häiriöetäisyys, A-paino:
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W:
Pohjakohina, 1000?10000 Hz:
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd:
Kanavaerotus, 1/20 kHz:
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W:
Yliohjaustaso:
TEHONKULUTUS on hyvin maltillinen pienillä
tehoilla ja tyhjäkäynnillä. Yksi
iso pointti on virtalähteiden päivitys parempaan. Erinomainen äänenlaatu ja musiikkia kuuntelemaan pakottava meininki
kiteytyvät ulkoisesti vähäeleisessä vahvistimessa. Tehoreserviä on kuitenkin
reippaanlaisesti, eikä hankalat kuormat aiheuta
ongelmia. Varsinkin silloin, kun käytetään samanaikaisesti erillistä päätettä ja virtalähdettä. Eikä
pidä unohtaa loputonta päivityskierteen mahdollisuutta saman valmistajan lisävirtalähteillä ja kaapeleilla.
76
? Kokonaisvaltaisen
hyvä ääni
? Liitännät ja
päivitysmahdollisuudet
? Moitteeton viimeistely
? Kanavatasapainon
ongelmat
? Vaatimaton
häiriöetäisyys
? Herkkyys
verkkohurinoille
kuunteluarvio
Mikael Nederström
Läheinen ja läsnä oleva soundi, jossa varsinkin lauluäänissä on poikkeuksellisen paljon eloa. Supernaitin suorituskykyä voi parantaa FlatCap-, HiCaptai SuperCap-sarjan virtalähteillä. Esimerkiksi NAP 200 -pääte kytketäänkin Hi-Cap-lisävir-
talähteen perään eikä suoraan Superunitiin. testi
Naim Supernait 2 -vahvistin
l aitteen pitämistä päällä aina paitsi pidempien kuuntelutaukojen yli. Äänikuva on kapea ja kompakti, ei niinkään äänityksiä syväluotaava. Supernaitissa av- ja hdd-liittimet tukevat signaalin ottoa ja lähtöä. Bassopää ei jysähdä aivan massiivisen vertailuvahvistimen
lailla, mutta selkeä, erotteleva ja sävykäskin basso istuu hyvin kokonaisuuteen.
Myös kitaran äänissä on tervettä napsetta ja melodista irrottelua. Esimerkiksi cdottoon voidaan siis kytketä vain din- tai rca-äänilähde.
Sub out (rca) -liitäntä toimii esivahvistinliitännän
tavoin. Lähtösignaali on tasoltaan kiinteä eikä siis muutu
äänenvoimakkuussäädön mukana, joten käyttökohteita voivat olla esimerkiksi ulkoiset tallentimet.
Aux1/2-ottoja lukuun ottamatta din- ja rca-liitännät
ovat jaettu saman oton valinnan kesken. Kaiutinannoissa näkyy tyhjäkäynnillä 20
dB piikki 6 kilohertsissä ja vaimeampia yksittäisiä
häiriöitä useilla taajuuksilla koko taajuuskaistalla.
Taajuusvaste kaiutinlähdöistä, kun kuormana on
8 ohmin vastus (musta käyrä) ja Aurelia Magenta
-kaiutin (punainen käyrä).
15/46/108 W
109/178/245 W
0,24 ohm
54 kohm
7,5 ohm
75 dB
0,008/0,007 %
?87 dBV
0,002/0,006 %
78/52 dB
2,3/0,2 dB
>3,0 V
Säröspektri 1 kHz:n taajuudella 1 watin teholla
8 ohmiin.
PowerCube-tehomittaus eri kuormilla ja
vaihekulmilla.
Yhteenveto
NAIM-elämäntapa saattaa viedä varomattoman mukanaan. Tällöin
molemmat hyötyvät lisävirtalähteen tuomista eduista,
eikä johtoja tarvita kahta enempää.
Din-liittimissä on sekin etu, että ne pystyvät kuljettamaan sekä vasemman että oikean kanavan signaalin
samassa johtimessa, kumpaankin suuntaan. Vahvistin reagoi korkeahkon antoimpedanssin vuoksi hieman reaktiiviseen kuormaan,
mutta taajuusvastepoikkeamat tyypillisillä kaiuttimilla eivät ole merkittäviä.
Häiriöetäisyys on ensimmäisen Supernaitin tapaan
keskinkertainen. Varsinkin alhaisen antotason soittimilla pohjakohina ja -surina tulee helposti kuuluviin, kun äänenvoimakkuutta pitää vahvistimesta
nostaa. Se siis on suodattamaton ja seuraa tasoltaan
äänenvoimakkuussäädintä. Niissä mustanvihreissä kun on jotain kutsuvaa,
eikä uusi Supernait 2 ainakaan vähennä houkutusta.
Herkkyys verkkohurinalle ja kanavatasapainon
kanssa taiteilu puraisevat palan muuten niin virheettömän oloisesta paketista. Tyhjäkäynnillä Supernaitin tehonkulutus on vain 15 wattia, joten hukka ei ole suuren suuri.
Laajasti liitettävissä
Naimin tuoterepertuaarissa on tiettyä synergiaa. Jos kuitenkin elinympäristö
sen sallii, kaivautuu Supernait 2 syvälle siihen olennaiseen, joka hifissä monia kiehtoo
Aivan herkimpien kaiuttimien pariksi
Supernait2 ei siis välttämättä sovellu. Impedanssi: 35 Ohm
. Oppo BDP-95EU -blu-ray-soittimen kanssa mitään ongelmia ei ollut, joten koekuuntelu tehtiin poikkeuksellisesti sillä.
Täysin hiljainen Naim ei ollut mittapenkissäkään,
vaan tavallista korkeampi pohjakohina tuli näkyviin
käppyröissä. Tällöin vahvistimen oman voimakkuussäätimen voi pitää skaalan
alapäässä. Naim ei kuitenkaan lankea
perisyntiin, joka usein vaivaa bassoa nakuttavasti potkivia vahvistimia. Toistossa pysyy luonnollinen herkkyys rytmisen meiningin vain kasvaessa toiseen potenssiin. Ongelman
välttämiseksi kannattaa valita äänilähde, jossa antojännite on mahdollisimman suuri. 10-18 , la 10-15
ko
o tt ii kkääyynntteejjää ssuuoorri itteettaaaann
k. Kuuloke on myös tekniikaltaan magnetostaatti, vaikka
hintaluokka on alle 400,-!
Herkkyys: 92,5 dB . 10-18, la 10-15
Ark. Valmistuksessa käytetään parhaita materiaaleja - sen
kuulet äänen laadussa.
HifiMAN valmistaa myös tasokkaita kuulokevahvistimia.
Esimerkisi HifiMAN HE-400 malli on nyt tutustumistarjouksena
HifiStudioissa hintaan
399,Hifimanin herkkä magnetostaattikuuloke.
Hifimanin seuraava askel kohti kuuntelunirvanaa! Korkean herkkyyden
ansiosta kuuloke voidaan liittää helposti esim. OFC kuparipunottu kaapeli (3 m)
. Yhtenäinen
ja rullaava soundi välittää musiikin hienosti. Paino: 440 g . Liekö kyseessä ollut rca-kaapelien aiheuttama
maalenkki. testi
Ääni
Jostain syystä vahvistin ei tykännyt toimituksen Meridian-cd-soittimesta vaan päästi voimakasta verkkohurinaa. Tässä on ehkä osansa Supernaitin stressiä lieventävästä vaikutuksesta. iPhoneen tai vastaavaan
soittimeen. 10-18, la 10-15
Ark.
10-18
,
la
10-15
HifiStudion myymälät ovat avoinna joulukuussa myös sunnuntaisin klo 12-18
RAAHE
RAAHE4-6
Sovionkatu
Sovionkatu
4-6
08-2277788
Ark. Sitä
kuunnellessa ei koe olevansa pakotettu istumaan
ruuvipenkkiin.
Huipputason
HifiMAN-kuulokkeet
nyt HifiStudioista
HifiMAN edustaa kuulokkeiden huippuluokkaa.
Ne täyttävät sekä vaativien harrastajien että alan ammattilaisten
vaatimukset. Soundiltaan tämä kuuloke on Hifimanille ominaisesti
lämmin, rullaava ja kuitenkin musiikin yksityiskohdat selkeästi
esille tuova. Pohjakohina kun kasvaa Naimin äänenvoimakkuutta nostettaessa. 6.35 mm kuulokeadapteri.
HELSINKI
HELSINKI
Eerikinkatu 17
TURKU
TURKU
Kristiinankatu
6
Eerikinkatu
17 120
Kristiinankatu
6
Puh 09-5860
Puh 02-4304008
Puh
09-5860
120
Puh
Ark.
10-18, la
10-15
Ark.02-4304008
10-18, la 10-15.
Ark. Toisaalta kuulijassakin saattaa
kasvaa välinpitämättömyys veitsenterävää lokalisaatiota kohtaan, kun musiikki kuulostaa hyvältä istumapaikasta huolimatta. Nahkaiset kuulokekupit . Lopputulos on kuin hyvin editoitu kirja, turhat on poistettu ja
jäljelle jäävät kiillotettu.
Paikoin tuntuu, että Supernait hieman oikoo äänikuvallisia asioita. Taajuusvaste: 20 Hz-35 Khz
Mukana toimitettavat tarvikkeet: . Rca-otto ei yliohjaudu kuin
vasta viiden voltin jännitteellä, joten varaa on. 10-18, la 10-15.
TAMPERE
OULU
JYVÄSKYLÄ
TAMPERE 25
JYVÄSKYLÄ
Tuomiokirkonkatu
OULU 5
Jyväskylä
Kilpisenkatu 12
Limingantie
Tuomiokirkonkatu
25
Puh 03-2252 200
Jyväskylä Kilpisenkatu
12
Limingantie
0407788567,
0407578678.
Puh
08-8151 5200
Puh
Ark.03-2252
10-18, la200
10-15
0407788567,
0407578678.
Ark. 10-18, la 10-15
Ark. Toisaalta muiden vahvistimien kanssa ongelmaa ei ole ollut. 10-18,
la 10-15
Puh 10-18
08-8151
Ark.
, la 200
10-15
Ark. 08-2277788
10-18 , la 10-15
Ark. Jos Meridian olisi pelannut Naimin kanssa
yhteen, olisi dynaaminen tanakkuus kasvanut lisäkertoimella.
Naim on hyvällä tavalla huomaamaton. Vastapuolena on kanavatasapainon heikkeneminen voimakkuussäätimen alkupäässä, mutta sen voi korjata
balanssisäätimellä.
Superuniti 2 on yksi harvoista integroiduista, jotka
haastavat vertailukoneen (Musical Fidelity M6 500i)
toiston ruudikkuudessa